Olen Raija ja kahvilan nimi tulee minun lempinimestä Rasu. Olen ammatiltani lähihoitaja, mutta nyt sain mahdollisuusden toteuttaa unelmaani joka on ollut pitkään haudattuna kaapintaakse. Rasc Cafe on ajateltu niin, että jokaisen kukkarolle sopiva. Hinnat on siksi niin edulliset ja paljon tarjouksia. Otamme mielellämme vastaan palautetta ja pieniä toiveita joita voimme toteuttaa. Minun lisäkseni paikkaa hoitaa on myös tyttäreni Niina sillon kun ei ole koulussa. Hän opiskelee vielä Hämeenlinnassa joten yritän ajoittain yksin pyörittää paikkaa. Toimintaamme tietenkin kuuluu tarjoilla jokaiselle asiakkaalle pöytään. Meiltä saa kaikki tuotteet mukaan ja jos kova kiire on niin voi soittaa jo valmiiksi, tulee hakemaan jonkun tietyn tuotteen ja laitamme sen valmiiksi.
Sen verran itsestäni vielä, että olen koiraihmisiä. Itselläni on koiria ja harrastan koirien kanssa myös. Ajoittain olen koiranäyttelyissä pitämässä kahvilaa ja on myös muitakin sellaisia tilaisuuksia joissa olen kahvittamassa. Teen myös vieläkin lähihoitajan töitä ajoittain, koska pidän myös siitä työstä myös. Joten ei kannata aina ihmetellä mihin olen kadonnut. Minulle voi kuitenkin tämän kautta laittaa palautetta ja sähköpostiin myös kirjoitella niin vastaan heti saatuani sen. rasu.cafe@hotmail.com
Tervetuloa kahville ja nauttimaan penestä suolasesta taikka makeasta sen kanssa.


